Koulutetut saksanpaimenkoirat
Kamu ja Reijo

KAIKKI HOMEKOIRATUTKIMUKSET
SISÄLTÄVÄT
Alkukartoituksen
Homekoiratutkimuksen
Kirjallisen raportin tehdystä tutkimuksesta

Käytä ensin homekoiraa ja sitten vasta kuntotutkijaa. Kuntotutkija pääsee helposti raportin avulla tekemään lisätutkimuksia koiran ilmaisukohdasta sekä ottamaan tarvittaessa mikrobinäytteitä rakenteista. Koira ei pysty ilmaisemaan homevaurion laajuutta, mutta kartoittaa homehajujen paikat.

KAMU

Saksanpaimenkoira Kamu ei haluaisi noudattaa työaikalakia lainkaan, vaan työskentelisi mielellään viikonloppuisin ja iltaisinkin.

Kamu pystyy työskentelemään itsenäisesti ja keskittyneestä vaihtelevissa ja haastavissakin olosuhteissa – esimerkiksi kovaäänisellä rakennustyömaalla.

Kamu ei työvuoronsa aikana ajattele “oi mikä ihanan tuoksuinen tyttökoira täällä talossa asustaakaan”, vaan osaa oikeasti keskittyä työhönsä.

Homekoira Kamu
Homekoira Reetu

REIJO

Saksanpaimenkoira Reijo on oppivainen ja sinnikäs uransa alkumetreillä oleva nuori herra.

Molempien koirien kouluttaminen työntekijöiksi kesti n. kaksi vuotta. Koulutus tapahtui samoja menetelmiä käyttäen kuin virkakoirienkin koulutus.

Kamulla ja Reijolla on kova työmoraali ja ne suoriutuvat vaativissakin työolosuhteissa hyvin.

SHKP_logo_nega
© SAVON HOMEKOIRAPALVELUT